GrillSymbol- kokemusta vuodesta 1925

Tämän päivän GrillSymbolin ensimmäinen edelläkävijä on seppä Johannes Moisar, joka avasi vuonna 1925 sepän pajan ja rautakaupan Paldiskin maantien varrella Tallinnassa. Pajassa valmistettiin muun muassa pieniä rautaisia paistinpannuja ja erilaisia tulipesien osia.

Neuvostovallan saavuttua vuonna 1940 yritys kansallistettiin ja erilaisten liitostoimien myötä julkisuudesta katosivat sekä tuotteet että kokemukset. Kului 57 vuotta. Sen jälkeen Viron tasavalta itsenäistyi uudelleen ja yritystoiminnasta tuli jälleen sallittua ja lupaavaa toimintaa.

Historiallisen jatkumon palauttamiseksi veljekset Ivar ja Laur Suurväli käynnistävät suvun perinteet uudelleen.

Vuonna 1997 perustettiin yritys nimeltä Symbol OÜ ja niin valmistuivat ensimmäiset pannut. Paljon isommat kuin vuonna 1925, mutta materiaali on pysynyt edelleen samana. Sukupolvien pituinen kokemus vahvistaa, että paksupohjaisen rautapannun elinikä voi oikein käytettynä olla 100 vuotta.

Vuonna 2008 perustettiin tuotantoyritys GrillSymbol OÜ ja aloitettiin juuri sellaisten pannujen valmistus, jotka vastaisivat kaikkein suurimpia vaatimuksia. Tähän mennessä siitä on muodostunut meidän suosituin tuotesarjamme, jonka nimenä on PRO. PRO kuten professional eli ammattilainen. PRO-tuotteet ovat turvallisia, niitä on helppo huoltaa ja ne kestävät pitkään.

Vuosina 2006-2007 laajensimme tuotevalikoimaamme ja omistauduimme pannujen ohella myös BBQ-savustusgrillien valmistamiseen. Tuotekehityksessä käytimme useiden sellaisten BBQ-mestarien kokemuksia, jotka ovat osallistuneen meidän tuotteillamme BBQ-lihanpaistokilpailuihin Virossa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Meidän Q-sarjan savustusgrillimme ovat erittäin arvostettuja sekä ammattilaisten että kotikuluttajien keskuudessa, sillä niissä valmistuva liha maistuu verrattoman hyvältä.

Vuonna 2016 toimme markkinoille Basic-sarjan pannusetit. PRO-sarjaan verrattuna Basic on hintaluokaltaan edullisempi ja se sisältää vain pannun tarvitsemat perustavat yksityiskohdat.

Vuonna 2017 olemme palanneet juurillemme ja herätimme tulipesien valmistuskokemukset uudelleen henkiin. Meidän ulkotakkamme ovat kehitetyt pohjoismaisen ihmisen elämäntapaa seuraten: helppous, käytännöllisyys, laadukkaat materiaalit ja minimalistinen design mytologisiin symboleihin liitettyinä.

Vuonna 2018 laajeni Cor-Ten terästuotteidemme valikoima ja toimme markkinoille kokoelman kukkaruukkuja ja WoodStock modulihyllyt. Tänä 2021 vuotena tulemme markkinoille vielä useiden muiden tuotesarjojen kanssa sekä täydennämme olemassa olevia. Tuotekehityksen osuus muuttuu työssämme joka vuosi yhä tärkeämmäksi. Yritämme jatkuvasti yllättää vanhoja ja uusia asiakkaitamme uusilla tuotteilla, tarjoten huomisen trendejä tänään.

GrillSymbol on perheyritys. Kasvamassa on viides sukupolvi uusilla ja raikkailla ideoilla sekä tuotanto valmistuu edelleen Tallinnan tehtaassa. Vuonna 2025 GrillSymbol on juhlistamassa 100-vuotisen kokemuksen vuosipäivää.

GrillSymbol on edelleen perheyritys. Viides sukupolvi on kasvamassa uusine ja tuoreine ideoineen.

Tiimimme

Laur Suurväli

Euroopan myyntijohtaja/ CEO

Mob: +372 56 669 723
laur@grillsymbol.com

Annika Aas

Skandinavian myyntijohtaja

Mob: +44 1622 37 0862
annika@grillsymbol.com

Ivar Suurväli

Baltian myyntijohtaja

Mob: +372 5649 2498
ivar@grillsymbol.com

GrillSymbol Products